Olen Tiiu Toijala Kouvolasta. Olen omistanut elämäni eläimille, sekä työssäni (Eläinlääkäri) että vapaa-ajallani (Koiraharrastukset). Ensimmäisen oman koirani sain 12-vuotiaana, allekirjoitettuani lupauksen hoitaa tämä tulokas niin, ettei muiden perheenjäsenten tarvitse kantaa siitä minkäänlaista huolta. Lupauksen pitäminen ei ollut eläinrakkaalle haaste eikä mikään, ja uskon Caro-collieni eläneen hyvän elämän. Tätä seurasi Helsinkiin muuton jälkeen toinen pk.collie Buddy, joka oli äärettömän hyvähermoinen ja sosiaalinen collie. Myöhemmässä vaiheessa halusin energisemmän rodun, joten vaihtaminen colliesta bordercollieen oli luonnollinen. Tänä päivänä koirien kanssa pääharrastukseni on ehdottomasti agility, paimentelemassa käymme mahdollisuuksien mukaan. Bordercollie rotuna sopii minulle paremmin kuin hyvin, koska olen, kuten koiranikin, energinen liikkuvainen ihminen. Muut harrastukseni ovatkin liikuntaan liittyviä, juokseminen, sähly, kinesis, spinning.

Kasvatustoiminnan aloittaminen oli alunperin sattumien summaa, enemmän kuin harkittua. Halusin itselleni (monen muun elämänsä koiran omistajan tavoin) oman bordercollienartuni Milkan (Tronic Camilka) pennun, ja siitä se sitten lähti.. Samoihin aikoihin kävin ammatillisia jatkokoulutuksia pieneläinten lisääntymisestä, mistä johtuen kiinnostus aihepiiriin sekä into kasvatustoimintaan kasvoi ensimmäisen pentueen jälkeen. Lisäksi koin onnistuneeni pentueen kanssa, ja kotien valinassa pennuille, sillä jokainen pennun omistaja on ollut erittäin tyytyväinen koiraansa.

Ensimmäisen pentueen (Rosmarinus Gin Special- Tronic Camilka) jälkeläiset ovat kaikki kiihkeitä, toimintakykyisiä energiapommeja. Harrastuksissaan ne harvoin jättävät ketään kylmäksi, tästä johtuen valitsin kennelnimen Johan On. Pentueet tulen nimeämään urheilulajiteemoilla, mikä kuvastaa rodun sporttisuutta ja omaa mieltymystäni urheiluun.


Ajatuksia bordercollien kasvatuksesta:

Mielipiteeni siitä, millainen bordercollie on hyvä, ja mihin minä pyrin, on muokkaantunut vähitellen uomiinsa näiden kahden, suvullisesti erilaisen pentueen kanssa. Muutos on toki ainoa pysyvä elementti maan päällä, joten rotumme, ja varmasti tavoitteenikin saattavat hioutua vielä lisää matkan varrella. Bordercollie on rotuna kiehtova kasvattajankin näkökannasta; rotumääritelmä, ja rodun moninaiset käyttötarkoitukset tänä päivänä antavat kasvattajalle hyvin tilaa löytää oma tyylinsä.

Pääasialliset tavoitteni ovat toimintapuolella, enemmänkin kuin ulkonäössä. Toiveissani on kasvattaa terveitä, tervepäisiä harrastus- ja kotikoiria, joilla on myös paimenominaisuuksia mukana. Pidän koirista, jotka ovat vilkkaita, mutta eivät missään nimessä levottomia. Rauhoittuminen kotona ja vieraissa paikoissa tilanteissa, milloin toimintaa ei ole tarjolla, on tärkeää. Koirani tulee olla innokas, räjähtävä, raivoisa leikkimään ja sosiaalinen. Toimintakyky ja taistelutahto ovat tärkeitä. Hermot eivät saa vuotaa. Omistin lapsuudessani huonohermoisen koiran, ja tiedän, kuinka epämiellyttävää koiran turha piippaaminen voi olla…. Vaikka kasvatustyössäni värillä ja karvan pituudella ei ole väliä, pyrin siihen, että kasvattini täyttäisivät rotumääritelmän. Onneksi se on tässä hienossa rodussamme ulkonäön ja karvan suhteen hyvin joustava :)